Viikonlopun Matkamessuilla julkaistiin vuoden 2022 matkailualue. Tällä kertaa kilpailussa voittajaksi valittiin Inari-Saariselän alue.
Inari-Saariselän matkailualue on valittu vuoden 2022 matkailualueeksi. Voittaja valittiin matkailijamäärän kasvun, matkailijoiden viipymän kehityksen, matkailun ympärivuotisuuden lisääntymisen sekä asukaskohtaisen majoitusmyynnin perusteella.
Inari-Saariselän matkailualueeseen kuuluu Inarin ja Saariselän lisäksi muun muassa Utsjoki, Nuorgam ja Nellim. Vertailussa on mukana kaikki Suomen kunnat, seutukunnat ja maakunnat, joista on saatavissa majoitustilastoja. Palkinnon myöntävät vuosittaina Suomen matkailualan liitto Smal, Suoma ry ja TAK Research.
Lapland North Destinationsin johtaja Hanna Kouri iloitsee voitosta. Alueella on panostettu matkailumarkkinointiin. Sitä on tehty päättäväisesti ja muuttuviin olosuhteisiin reakoiden. Kouri näkee alueen kasvussa mahdollisuuksia, kun Aasiasta tuleva matkailu alkaa palautumaan.
”Olemme etulyöntiasemassa alueen ainutlaatuisen luonnon, paikallis- ja saamelaiskulttuurin sekä monipuolisen tarjonnan takia. Myös majoitus- ja aktiviteettitarjonta on omaa luokkaansa. Tätä aluetta on helppo markkinoida maailmalla.”, Kouri kehuu.
Inari-Saariselän matkailualueella sijaitsee myös Santa’s Hotel Tunturi. Tutustu Tunturiin täältä.
Lue koko tiedote: Olemme vuoden 2022 matkailualue! – Lapland North