
Esteettömyys Santa’s Hotelsilla
Esteettömyyden kehittäminen kohteissamme on meille tärkeä asia, ja olemme ottaneet käyttöön Esteettömyysindeksin, jonka avulla voimme viestiä esteettömyyden tilasta avoimesti ja aktiivisesti sekä kehittää tilojamme entistä esteettömämmiksi.
Esteettömyysindeksi perustuu kattavaan tiedonkeruuseen, jossa arvioimme kiinteistömme liikkumis-, kuulemis-ja näkemisympäristön tilaa. Tämä arviointi on olennainen osa sitoutumistamme esteettömyyteen ja yhdenvertaisuuteen.
Indeksin avulla pystymme tunnistamaan kehityskohteita ja toteuttamaan konkreettisia parannuksia, jotka tekevät tiloistamme saavutettavampia kaikille käyttäjäryhmille. Tavoitteenamme on jatkaa esteettömyyden kehittämistä ja varmistaa, että mahdollisimman moni voi nauttia hotellivierailusta vaivattomasti.
Tältä sivulta löydät lisätietoa eri kohteidemme esteettömyydestä sekä jokaisen kohteen Esteettömyysindeksin.
Esteettömyystieto on laadittu 12/2025. Päivitämme tietoja ja kuvia kevään ja kesän 2026 aikana.
Vastuullisuusuutisia Santa’s Hotelsilta
Santa’s Resort & Spa Hotel Sani, Kalajoki
Saapuminen
Pysäköintialueella on kaksi esteetöntä autopaikkaa, jotka sijaitsevat pääsisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä. Autopaikka on vaaditun kokoinen (leveys 3.6 m, pituus 5 m) ja se on merkitty pystyopasteella, jossa on pyörätuolisymboli. Saattoliikenteellä on tilaa pysähtyä pääsisäänkäynnin edessä.
Pääsisäänkäynti on katutasossa. Sisäänkäynnin oviaukon leveys on vähintään 85 cm. Sisäänkäynnin oviaukossa ei ole yli 2 cm kynnyksiä.
Sisätilat
Pääaulassa on vastaanotto. Vastaanotossa ei ole palvelupistesilmukkaa (induktiosilmukka). Palvelupiste sijaitsee sisäänkäynniltä katsottuna suoraan edessä.
Rakennuksessa on useita kerroksia ja kaikkiin kerroksiin on hissiyhteys. Hissikorien mitat ovat vähintään 110 cm x 140 cm. Kaikkiin rakennuksen osiin pääsee esteettömästi ilman portaita. Aaltosalissa on induktiosilmukka.
Hotellissa on neljä esteetöntä huonetta, jotka ovat kahden hengen huoneita. Esteettömän huoneen oviaukon leveys on vähintään 80 cm. Oviaukossa ei ole yli 2 cm kynnyksiä. Esteettömässä huoneessa ei ole moottoroituja sänkyjä.
Kylpyhuoneen oven leveys on 81 cm. Oviaukossa ei ole yli 2 cm kynnyksiä. Kylpyhuoneessa on hieman alle 150 cm käännähdysympyrän verran vapaata tilaa apuvälineellä kääntymiseen. Ovelta käsin katsottuna wc-istuimen oikealla puolella on vähintään 80 cm vapaa tila siirtymiseen. Wc-istuimen tukikaiteet on kiinni seinässä. Wc-istuimen korkeus on 43 cm. Kylpyhuoneen pesupaikalla on tukikaiteet. Suihkutuoli on saatavilla tarvittaessa.
Esteetön wc
Yleisissä tiloissa on esteetön wc. Oven leveys on vähintään 85 cm. Oviaukossa ei ole yli 2 cm kynnyksiä. Tilaa apuvälineellä kääntymiseen on alle 150 cm käännähdysympyrän verran. Ovelta käsin katsottuna wc-istuimen vasemmalla puolella on vähintään 80 cm vapaa tila siirtymiseen. Wc-istuimen tukikaiteista toinen on kiinni lattiassa ja toinen pystysuunnassa seinässä.
Sanin esteettömyysindeksi: 85/100

Santa’s Resort & Spa Hotel Sani
Kalajoki
Santa’s Hotel Tunturi, Saariselkä
Saapuminen
Pysäköintialueella on yksi esteetön autopaikka, joka sijaitsee pääsisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä. Autopaikka on vaaditun kokoinen (leveys 3.6 m, pituus 5 m) ja se on merkitty pystyopasteella, jossa on pyörätuolisymboli. Saattoliikenteellä on tilaa pysähtyä pääsisäänkäynnin edessä.
Pääsisäänkäynnillä on luiska. Pääsisäänkäynnillä oleva luiska on loiva eli kaltevuus on enintään 8 %. Luiskan käsijohde sijaitsee luiskan oikealla reunalla noustessa ylöspäin. Sisäänkäynnin oviaukon leveys on vähintään 85 cm. Sisäänkäynnin oviaukossa on 1,5 cm korkea kynnys.
Sisätilat
Pääaulassa on vastaanotto. Vastaanotossa ei ole palvelupistesilmukkaa (induktiosilmukka). Palvelupiste sijaitsee sisäänkäynniltä katsottuna aulan vasemmassa reunassa.
Rakennuksessa on useita kerroksia ja kaikkiin kerroksiin on hissiyhteys. Hissikorien mitat ovat vähintään 110 cm x 140 cm. Kaikkiin rakennuksen osiin pääsee esteettömästi ilman portaita. Tiloissa ei ole induktiosilmukoita.
Hotellissa on yksi esteetön huone, joka on kahden hengen huone. Esteettömän huoneen oviaukon leveys on vähintään 80 cm. Oviaukossa on 1,5 cm korkea kynnys. Esteettömässä huoneessa ei ole moottoroituja sänkyjä. Huoneessa on kaksi erillistä sänkyä yhtenäisellä petauspatjalla. Huoneen sänky on 50cm korkea. Sängyn alla vapaan tilan korkeus on 9cm.
Kylpyhuoneen oven leveys on vähintään 85 cm. Oviaukon kynnys on 1,5 cm korkea. Kylpyhuoneessa on vähintään 150 cm käännähdysympyrän verran vapaata tilaa apuvälineellä kääntymiseen. Wc-istuimen tukikaiteet on kiinnitetty istuimeen. Wc-istuimen korkeus on 45 cm. Edestä katsottuna wc-istuimen oikealla puolella on vapaata tilaa yli 80 cm. Kylpyhuoneen pesupaikalla ei ole tukikaiteita.
Suihkutuoli on saatavilla tarvittaessa. Pyörätuoli on saatavilla tarvittaessa.
Esteetön wc
Yleisissä tiloissa on esteetön wc. Oven leveys on vähintään 85 cm. Oviaukossa ei ole yli 2 cm kynnyksiä. Tilassa on vähintään 150 cm käännähdysympyrän verran vapaata tilaa apuvälineellä kääntymiseen. Ovelta käsin katsottuna wc-istuimen oikealla puolella on vähintään 80 cm vapaa tila siirtymiseen. Wc-istuimen tukikaiteet on kiinnitetty istuimeen.
Kuvia
Havainnollistavia kuvia löydät kuvapankistamme, jonne pääset klikkaamalla tätä tekstiä.
Tunturin esteettömyysindeksi: 85/100

Santa’s Hotel Tunturi
Saariselkä
Santa’s Hotel Santa Claus, Rovaniemi
Saapuminen
Pysäköinti on parkkihallissa, jossa ei ole erillistä esteetöntä autopaikkaa. Autohallista hisseille oven saa avattua ovenavauspainikkeella. Oviaukon leveys on 85 cm ja kynnyksen korkeus 3 cm.
Saattoliikenteellä on tilaa pysähtyä ulkona pääsisäänkäynnin edessä. Pääsisäänkäynnillä on luiska, jonka kaltevuus on 12,5 %, joka on nykyisiä esteettömyysvaatimuksia jyrkempi. Luiskan käsijohde sijaitsee luiskan oikealla reunalla noustessa ylöspäin. Sisäänkäynnin oviaukon leveys on vähintään 85 cm. Sisäänkäynnin oviaukossa ei ole yli 2 cm kynnyksiä.
Sisätilat
Pääaulassa on vastaanotto. Palvelupisteellä ei ole palvelupistesilmukkaa (induktiosilmukka). Palvelupiste sijaitsee sisäänkäynniltä katsottuna suoraan edessä.
Rakennuksessa on useita kerroksia ja kaikkiin kerroksiin on hissiyhteys. Hissikorien mitat ovat vähintään 110 cm x 140 cm. Kaikkiin rakennuksen osiin pääsee esteettömästi ilman portaita. Tiloissa ei ole induktiosilmukoita.
Hotellissa on huone, joka on varustettu vilkkuvalohälytyksellä sekä erillinen esteetön huone, joka on kahden hengen huone. Esteettömän huoneen oviaukon leveys on vähintään 80 cm. Esteettömässä huoneessa ei ole moottoroituja sänkyjä. Esteettömässä huoneessa on kaksi erillistä vuodetta. Vuoteen korkeus on 60 cm.
Kylpyhuoneen oven leveys on vähintään 85 cm. Oviaukossa ei ole yli 2 cm kynnyksiä. Kylpyhuoneessa on 100-120 cm käännähdysympyrän verran vapaata tilaa apuvälineellä kääntymiseen. Wc-istuimen korkeus on 48 cm. Wc-istuimen kummallakaan puolella ei ole vähintään 80 cm siirtymiseen. Wc-istuimen tukikaiteet on kiinnitetty istuimeen. Kylpyhuoneen pesupaikalla ei ole tukikaiteita. Suihkutuoli on saatavilla tarvittaessa.
Esteetön WC
Yleisissä tiloissa on esteetön wc aulassa ja kokoustilojen yhteydessä.
Aulan esteetön WC
Oven leveys on vähintään 85 cm. Oviaukossa ei ole yli 2 cm kynnyksiä. 150 cm käännähdysympyrä toteutuu tilassa osittain. Ovelta käsin katsottuna wc-istuimen oikealla puolella on 60 cm vapaa tila siirtymiseen. Wc-istuimen tukikaiteet on kiinnitetty istuimeen.
Kokoustilojen esteetön WC
Oven leveys on vähintään 85 cm. Oviaukossa ei ole yli 2 cm kynnyksiä. Tilassa ei ole vaadittua kääntymistilaa apuvälineelle.
Ovelta käsin katsottuna wc-istuimen vasemmalla puolella on vähintään 80 cm vapaa tila siirtymiseen. Wc-istuimen tukikaiteet on kiinnitetty istuimeen.
Kuvia
Havainnollistavia kuvia löydät kuvapankistamme, jonne pääset klikkaamalla tätä tekstiä.
Santa Clausin esteettömyysindeksi: 77/100

Santa’s Hotel Santa Claus
Rovaniemi
Santa’s Hotel Rakka, Kilpisjärvi
Saapuminen
Pysäköintialueella ei ole merkittyä esteetöntä autopaikkaa, mutta autopaikat sijaitsevat pääsisäänkäynnin ja sisäänkäynnille johtavan esteettömän reitin välittömässä läheisyydessä. Saattoliikenteellä on tilaa pysähtyä pääsisäänkäynnin edessä. Piha on asfaltoitu.
Pääsisäänkäynnille vievälle ulkokäytävälle on luiska. Luiska on lyhyt ja vaatimuksia jyrkempi eikä siinä ole käsijohteita. Luiska sijaitsee hotellirakennuksen toisessa päässä sisäänkäynniltä. Pääsisäänkäynnin oviaukon leveys on vähintään 85 cm. Pääsisäänkäynnin kynnys on 10 cm korkea.
Sisätilat
Pääaulassa on vastaanotto. Vastaanotossa ei ole palvelupistesilmukkaa (induktiosilmukka). Vastaanotto sijaitsee sisäänkäynniltä katsottuna suoraan edessä.
Rakennuksessa on useita kerroksia ja kaikkiin kerroksiin on hissiyhteys. Hissikorin mitat ovat vähintään 110 cm x 140 cm.
Hotellissa on neljä esteetöntä huonetta, jotka ovat kahden hengen huoneita. Esteettömän huoneen oviaukon leveys on vähintään 80 cm. Oviaukossa on 5 cm kynnys. Huoneissa ei ole moottoroituja sänkyjä. Huoneissa on parisänky. Sängyn korkeus on 55 cm. Sängyn alla olevan vapaan tilan korkeus on 25 cm.
Suihkutuoli on saatavilla pyydettäessä.
Esteetön wc
Yleisissä tiloissa on esteetön wc. Oven leveys on vähintään 85 cm. Oviaukossa ei ole yli 2 cm kynnyksiä. Tilaa apuvälineellä kääntymiseen on vähintään 150 cm käännähdysympyrän verran. Wc-istuimen molemmilla puolilla on vapaata tilaa siirtymiseen vähintään 80 cm. Wc-istuimen tukikaiteet on kiinnitetty istuimeen.
Kuvia
Havainnollistavia kuvia löydät kuvapankistamme, jonne pääset klikkaamalla tätä tekstiä.
Varaaminen
Esteettömän huoneen saat varaamalla Deluxe- tai Junior Suite -huoneen verkkokaupastamme tai myyntipalvelusta. Junior Suite -huoneet sijaitsevat toisessa kerroksessa.
Rakan esteettömyysindeksi: 72/100

Santa’s Hotel Rakka
Kilpisjärvi
Santa’s Igloos Arctic Circle, Rovaniemi
Saapuminen
Pysäköintialueella on kaksi esteetöntä autopaikkaa, jotka sijaitsevat pääsisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä. Autopaikka on vaaditun kokoinen (leveys 3.6 m, pituus 5 m) ja se on merkitty pystyopasteella, jossa on pyörätuolisymboli. Saattoliikenteellä on tilaa pysähtyä pääsisäänkäynnin edessä.
Päärakennuksen pääsisäänkäynti on katutasossa. Sisäänkäynnin oviaukon leveys on vähintään 85 cm. Sisäänkäynnin oviaukon kynnys on 4 cm korkea.
Sisätilat
Päärakennuksen pääaulassa on vastaanotto. Vastaanotossa ei ole palvelupistesilmukkaa (induktiosilmukka). Vastaanotto sijaitsee sisäänkäynniltä katsottuna heti edessä oikealla.
Iglujen oviaukkojen leveys on 86 cm ja oviaukkojen kynnykset ovat 6 cm korkeat. Iglujen kylpyhuoneiden oviaukkojen leveys on 80 cm, ja kynnykset ovat enintään 2 cm korkeat. Kylpyhuoneissa ei ole siirtymistiloja wc-istuimen reunoilla, eikä apuvälineellä kääntymiseen ole suunniteltua vapaata tilaa. Wc-istuimen korkeus on 40cm. Lisätietoja mitoituksesta saa tarvittaessa suoraan hotellista.
Majoitus on piha-alueen igluissa, eikä esteettömiä igluja ole tarjolla.
Esteetön WC
Yleisissä tiloissa on esteetön wc. Oven leveys on vähintään 85 cm. Oviaukossa ei ole yli 2 cm kynnyksiä. Tilaa apuvälineellä kääntymiseen on 120 cm käännähdysympyrän verran. Ovelta käsin katsottuna wc-istuimen oikealla puolella on vähintään 80 cm vapaa tila siirtymiseen. Wc-istuimen tukikaiteet on kiinnitetty seinään.
Kuvia
Havainnollistavia kuvia löydät kuvapankistamme, jonne pääset klikkaamalla tätä tekstiä.
Santa’s Igloos Arctic Circlen esteettömyysindeksi on 59/100

Santa’s Igloos Arctic Circle
Rovaniemi
Santa’s Hotel Rudolf, Rovaniemi
Saapuminen
Pysäköintialueella ei ole merkittyä esteetöntä autopaikkaa, mutta autopaikat sijaitsevat pääsisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä. Saattoliikenteellä on tilaa pysähtyä pääsisäänkäynnin läheisyydessä.
Jalankulkuväylältä pääsisäänkäynnille johtaa portaat, mutta pysäköintialueen kautta kiertäen sisäänkäynnille on loiva ja tasainen kulkureitti.
Pääsisäänkäynnillä on 12 cm korkea kynnys, ja siihen on käytössä kaksi erillistä siirrettävää luiskaa, jotka sijaitsevat tuulikaapissa. Sisäänkäynnin oviaukon leveys on vähintään 85 cm.
Sisätilat
Sisäänkirjautuminen ja vastaanotto ovat 600 metrin päässä Hotel Santa Clausissa.
Hotellissa ei ole esteettömiä huoneita.
Hissin leveys on 80 cm ja syvyys 149 cm.
Esteetön WC
Yleisissä tiloissa ei ole esteetöntä wc:tä.
Kuvia
Havainnollistavia kuvia löydät kuvapankistamme, jonne pääset klikkaamalla tätä tekstiä.
Santa’s Hotel Rudolfin esteettömyysindeksi on 52/100

Santa’s Hotel Rudolf
Rovaniemi
Santa’s Hotel Aurora, Luosto
Saapuminen
Pysäköintialueella ei ole merkittyä esteetöntä autopaikkaa, mutta autopaikat sijaitsevat pääsisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä. Saattoliikenteellä on tilaa pysähtyä pääsisäänkäynnin edessä.
Pääsisäänkäynnille johtavalla kulkureitillä on 7,5 cm korkea porrasaskelma eikä rakennukseen ole erillistä esteetöntä sisäänkäyntiä. Sisäänkäynnin oviaukon leveys on 84 cm.
Sisätilat
Pääaulassa on vastaanotto. Vastaanotossa ei ole palvelupistesilmukkaa (induktiosilmukka). Vastaanotto sijaitsee sisäänkäynniltä katsottuna aulan vasemmassa reunassa.
Esteetön wc
Yleisissä tiloissa on esteetön wc. Wc-tilaan johtavien ovien leveydet ovat 80 cm ja 90 cm. Toisessa oviaukossa on 5 cm korkea kynnys ja toinen oviaukko on kynnyksetön. Tilaa apuvälineellä kääntymiseen on 120 cm käännähdysympyrän verran. Ovelta käsin katsottuna wc-istuimen oikealla puolella toteutuu leveyden 80 cm osalta siirtymistila, mutta allas vie tilaa syvyydestä.
Auroran esteettömyysindeksi: 35/100

Santa’s Hotel Aurora
Luosto
English

























