Rovaniemi | Rovaniemen Joulunavaus 2024 – lähtölaskenta jouluun alkakoon!

Vuosi on kiitänyt taas kovaa vauhtia, ja taas on aika aloittaa lähtölaskenta jouluun. Rovaniemen Joulunavaus järjestetään 3.11.2024 klo 18 Joulupukin Pajakylän keskusaukiolla Napapiirillä, ja tapahtumaa voi seurata myös etänä livestriimien välityksellä.

Keskelle pimeintä vuodenaikaa syttyy taas kynttilöitä ja jouluvaloja, kun ihmiset alkavat pikkuhiljaa joulun odotuksen. Rovaniemellä, joulupukin kotikaupungissa, lähestyvä joulu näkyy myös vahvasti kaupungin katukuvassa, ja virallisesti Rovaniemen Joulunavaus järjestetään perinteisesti Napapiirillä Joulupukin Pajakylässä marraskuun alussa käynnistäen lähtölaskennan kohti joulua.

Joulunavauksessa jouluiset musiikkiesitykset johdattavat yleisön iloisiin tunnelmiin ja ilta huipentuu itse Joulupukin saapumiseen ja terveisiin. Lisätietoa illan esiintyjistä löytyy VisitRovaniemen somekanavista. Jouluisen tunnelman, musiikin ja pukin tervehdyksen lisäksi tapahtumassa julkistetaan myös Rovaniemen kaupungin ja Visit Rovaniemen vuotuisen Suomen UNICEFille tehdyn yhteislahjoituksen lahjoitussumma, jonka kasvattamiseen on tänä vuonna kaikilla mahdollisuus osallistua ja tehdä lahjoitus maailman lasten hyväksi.

Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton, ja sinne järjestetään maksuton edestakainen bussikuljetus
Rovaniemen keskustasta. Tervetuloa mukaan kokemaan joulun taika Joulupukin kotikaupungissa ja jakamaan iloa yhdessä!

Tapahtumaan on maksuton bussikuljetus Rovaniemen keskustasta. Keskustan ja Joulupukin Pajakylän
välillä liikennöi kaksi non-stop bussia klo 17–20. Lähtöpaikka keskustassa on Korkalonkatu 36 ja
Joulupukin Pajakylässä Linkkari 8 pysäkki Lahjatalon edustalla.


Tapahtumaan pääsee myös paikallisbussin Linkkari nro. 8 kyydissä. Reitti: rautatieasema – keskusta –
Joulupukin Pajakylä (lähdöt keskustasta esim. klo 13.50, 15.05, 16.20 ja 17.35). Lisäksi tapahtumaan ajaa myös Santa Claus Bus (www.santaclausbus.fi). Suosithan julkista liikennettä, sillä paikoitusta Pajakylässä on rajoitetusti

Tapahtumaa voi seurata myös etänä livestriimien kautta: