Mikä tekee lomasta unohtumattoman? Onnistunut, ikimuistoinen loma on monen muuttujan summa, ja usein parhaat lomamuistot syntyvät sattumalta. Monesti tärkeimpinä tekijöinä nousevat yhteiset hetket ja muistot, pienet yllätykset ja hyvän mielen kokemukset – ei suoritukset tai tulokset.
Parhaissa lomissa on tilaa yllätyksille
Joskus loman ikimuistoisin hetki ei löydy matkaoppaasta. Se voi olla ystävällinen kohtaaminen, uusi lempiruoka tai hotellin pihassa uteliaana vieraileva poro. Ahkeralla lomasuunnittelulla voi edesauttaa loman isompien tekijöiden onnistumista, mutta pienet onnen tuokiot ovat usein suunnittelemattomia, odottamattomia ja muuten vaan mieleenpainuvimpia. Juuri tällaiset pienet yllätykset tekevät matkasta omanlaisensa ja jättävät jälkeensä sen kaikkein tärkeimmän: hyvän mielen.
Unohtumattomat lomamuistot syntyvät yllättävän pienistä asioista
Älä aliarvioi pienten yksityiskohtien merkitystä. Harva muistaa vuosien päästä tarkkaa säätä tai sitä, montako nähtävyyttä tuli kierrettyä. Sen sijaan mieleen jäävät yhdessä vietetyt hetket. Kiireetön aamiainen. Maisema, jonka äärellä pysähdyttiin hetkeksi. Hyvä ruoka pitkän päivän jälkeen. Lämminhenkinen kohtaaminen, joka sai tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Ehkä juuri siksi parhaat lomat eivät tunnu suorittamiselta. Ne tuntuvat hyvältä.
Kukaan ei loman jälkeen kysy, montako askelta otit, ehditkö kiertää kaikki nähtävyydet sadan kilometrin säteellä tai muita ”tuloksia” lomaltasi – usein kysytään, tekikö loma hyvää ja mikä jäi mieleen.
Pohjoisessa hyvän mielen ainekset löytyvät läheltä
Raikas luonto, tilan tuntu ja vaihtuvat vuodenajat muistuttavat siitä, ettei kaikkea tarvitse aikatauluttaa. Joskus riittää, että herää rauhassa uuteen päivään, istahtaa valmiiseen aamiaiselle ja antaa päivän kuljettaa. Parhaat muistot syntyvät usein juuri silloin, kun niille jättää tilaa.
Ehkäpä koiran kanssa reissatessa annat karvakamun valita lenkkireitin, ja katsot minne tie vie. Tai lasten kanssa lomaillessa annat pikkuväen päättää päivän aktiviteetit. Ihan vaan itsekseenkin voi olla hyvä välillä hypätä fiiliksen vietäväksi; extempore uimareissu kesäyössä, ylimääräinen pysähdys matkalla kiinnostavassa kohteessa tai vaikkapa tuntemattoman kanssa keskustelun aloittaminen voivat paljastua loman unohtumattomimmaksi muistoksi.
Me uskomme hyvän mielen voimaan
Santa’s Hotels on suomalainen hotelliketju, jonka hotellit löytyvät Rovaniemeltä, Saariselältä, Luostolta, Kilpisjärveltä ja Kalajoelta. Vaikka jokainen kohteemme on erilainen, niitä yhdistää yksi ajatus: Hyvä loma jättää jälkeensä hyvän mielen. Siksi haluamme tarjota vieraillemme paitsi mukavia yöpymisiä myös lämpimiä kohtaamisia, paikallisia elämyksiä ja hetkiä, jotka muistetaan vielä pitkään.
Santa’s Hotels – Hyvän mielen hotelliketju
























